Hierontaterapia Markunhovi

Epävarman työllisyystilanteen aikana oletin jokaisen olevan onnellinen ja pitkään jatkuneesta työpaikasta.  Tavatessani koulutetunhirojan Markku Hovin kuulin erilaisen tarinan.  Kolmenkymmenen vuoden säännöllisen palkkatyön aikana hänelle kypsyi ajatus ryhtyä yrittäjäksi – kropanhuoltajaksi – ja kouluttautua hierojaksi. Koulutetunhierojan ammattitutkinnon hän suoritti v. 2010.  Lisä “työkaluja” Markku hankki jäsenkorjaajan opinnoilla, kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi hän valmistui v. 2013.

Toimittajalle sanayhdistelmä – “kalevalainen jäsenkorjaaja” – oli uusi, siksi pyysin Markun kertomaan siitä lisää. Seikkaperäisestä esitelmästä kirjasin muistiin toivottavasti oleellisimman:  Vanhoihin kansanparannus perinteisiin kuului koko kehon huomioiminen, eikä vain kipukohta.  Tämä on kirjoitettu kuvakielellä Kalevalassa.  Perinne on säilynyt parhaiten Pohjanmaalla.  Viime vuosituhanneen loppupuolella Kuopion yliopiston alaisuudessa tehtiin aiheesta pilotti-tutkimus yli 3 000 hoidosta.  Hoidon tehokkuus varmistettiin sokkotutkimuksin, joissa verokkiryhmänä oli fysioterapia liikehoito ja klassinen hieronta.

Tahtilan hieromatilan vapauduttua Markku aloitti siellä hierontaterapian.  Asiakastyytyväisyys tulee yrittäjän osaamisesta, -asenteesta ja asiakkaan huomioimisesta.  Ne on Markulla  “kohillaan”